Palautuminen ja neurosonic

Syksy on monelle väsyttävää ja kuluttavaa aikaa. Monesta tuntuu, että jaksaminen ja palautuminen huonontuvat jo pelkän lisääntyvän pimeyden vuoksi. Siirtymä kesästä ja lomasta arkeen ei ole kaikille helppo. Syksy on monesti täynnä harrastuksia, menoja ja kiirettä. Ei sillä, sitähän meidän monen arki on jo muutenkin. Ja tässä kohtaa voidaan jo kenties sanoa, että vuosi 2020 ei ole tarjoillut meille parastaan. Siksi siis omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista on entistä tärkeämpää pitää huolta eri keinoin.

Omassa asiakastyössäni kohtaan valtavan paljon uupuneita. Pääasiassa he ovat 30-55v naisia, jotka ovat uupuneet työn, arjen ja täydellisyyttä tavoittelevan elämäntyylin vuoksi. Olin sellainen itsekin. Ja olen edelleen välillä. Piti uupua todella pahasti, että heräsin nostamaan oman jaksamisen prioriteettilistalla ylös. Kehomme on viisas, mielemme ei aina niinkään. Kuinka monta kertaa meidän on käsketty kuunnella itseämme ja pysähtyä? Niinpä.

Itse olen jo nostanut D- vitamiiniannokseni ylös, kaivanut kirkasvalolampun kaapista työhuoneeseen ja yritän liikkua ja ulkoilla paljon. Nukkumaan menen 21-22 väliin joka yö. Ei urheilua ja kahvia enää mielellään klo. 17 jälkeen. Huollan kehoa ja mieltä parhaani mukaan.

Huomaan silti kaamoksen vaikutuksen itsessäni voimakkaasti. Aamuisin väsyttää niin, ettei silmiä meinaa saada auki ja stressaavan ajanjakson jälkeen havahdun moniin kehollisiin stressioireisiin itsekin. Huomaatko sinä kun kehosi on kierroksilla? Tunnistatko ylivireyden- tai alivireyden? Osaatko päästä niistä irti?

Listasin tähän muutamia stressin oireita:

– Kehon valtava jännittyneisyys ja erityisesti niskahartia- alueen vaivat

-Sydämentykytykset ja ahdistava tunne rintakehällä

– Vapina/tärinä/ hikoilu

-Ahdistus ja yleinen levottomuus/ tyhjyyden tunne

-Uniongelmat /erityisesti heräily aamuyöllä ja itkuisuus

-Korkea verenpaine, vatsavaivat jne.

Lista on valtavan pitkä, emmekä aina edes tunnista oireita stressiperäisiksi. Stressi ja hälytystila kehossa on voinut jatkua vuosia, emmekä osaa pysähtyä sen äärelle. Stressi vaikuttaa meidän hormonitasoihin valtavan paljon. Kortisolitasojen heiluminen herättää meidät öisin eikä keho palaudu huonon unen vuoksi. Sen mylläkän seurauksena moni muukin hormonitaso alkaa heitellä ja nostaa riskiä sairastua erinäisiin sairauksiin.

Luonto palauttaa ja rauhoittaa kiireen keskellä.Muista ottaa itsellesi välillä kokonaisia hyvinvointipäiviä.

Uni on meille kaikkein tärkein. Jos emme nuku, emme jaksa arjessamme käytännössä mitään. Ainakaan huolehtia itsestämme kuten pitäisi. Elämäntapamuutosasiakkaideni kanssa lähdemme heti alussa unen kimppuun erinäisin keinoin.

Jotta tämä postaus ei ole pelkkää puhetta stressistä, josta tosin voisin puhua ja kirjoittaa vaikka kuinka paljon, onhan se tämän ajan isoimpia vitsauksia, niin siirrytään jo otsikossa mainitsemaanin neurosoniciin.

Neurosonic on kotimainen innovaatio ja ensimmäinen hoito, jolla esimerkiksi itse olen alkanut saada vuosien stressikuormaa purettua. Sen ihmeellinen värähtelevä teknologia vaikuttaa suoraan meidän autonomiseen hermostoon, eli meidän tahdosta riippumattomaan hermostoon. Autonomisen hermoston tila kertoo suoraan meille meidän stressitasoista verenpaineen, sykevälivaihtelun ja hormonierityksen kautta. Jos keho on koko ajan taistele- tai pakene tilassa, emme koskaan pääse palauttavaan tilaan. Emme ehkä edes muista miltä tuntuu voida hyvin!

Palauttavaan tilaan pääsemiseen vaikuttaa neurosonicin matalataajuinen värähtely. Se on kuin kehräävä kissa allasi, joka mielesi liikkeistä ja olotilasta huolimatta ”pakottaa” kehosi ja hermostosi lempeästi palauttavaan tilaan. Neurosonicilla hoidetaan nimenomaan stressiperäisiä oireita, joista yleisin jota lähdetään korjaamaan on juurikin unen laatu. Ourasormus ja muut sykevälivaihtelua mittaavat laitteet kertovat mahtavia tuloksia asiakkaiden oman kertoman lisäksi. Palautuminen lähtee vihdoin käyntiin ja uni syvenee.

Kehomme kuitenkin haluaa aina pyrkiä takaisin tuttuun tilaansa, joten alkuun suosittelen aina uusille asiakkaille kolmea käyntiä viikossa parhaan vasteen saamiseksi. Sen jälkeen käyntejä voi olla omien tarpeiden mukaan 1-2 viikossa tai sarjoissa tiukoissa arjen pyörteissä.

Neurosonicilla voidaan hoitaa myös erilaisia kiputiloja, joita stressi tuo mukanaan. Treenistä uupuneet lihakset hyötyvät hoidosta ja paniikkituntemukset sulavat monilla patjalle ja seuraava yö menee levollisissa merkeissä.

Käy ihmeessä lukemassa neurosonicin menetelmästä ja vaikutuksista lisää heidän kotisivuiltaan.

https://neurosonic.fi/pages/menetelma

Minulla on hoitolassani käytössä korkeatehoinen mobiilipatja ja vastaan mielelläni kaikkiin aihetta koskeviin kysymyksiin.

Patjalla tarvitsee vain maata, se rauhoittaa kehosi ja hermostosi. Ohjelmavaihtoehtoja on monia eri tarpeisiin.

Mikäli tunnistat itsessäsi stressiä ja kehollisia oireita etkä oikein pääse asian kanssa eteenpäin, ehkä tämä saattaisi olla uusi väylä tasaisempaan arkeen ja parempaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Unen ja palautumisen kautta päästään vaikuttamaan koko arkeen ja jaksamiseen.

Lisäksi jos uni kiinnostaa enemmän laita lukulistalle Matthew Walkerin -Miksi nukumme. Palautumisesta kertova kotimainen loistava yleisteos on Kaisa Jaakkolan – Palaudu ja vahvistu.

Palauttavaa syksyä meille kaikille,

– Mirka

Loman jälkeen

Monella alkavat jo kesälomat olla takana päin, näin myös minulla. Ja olihan se ihana loma! En ajatellut, että tänä kesänä liikuttaisiin minnekkään, mutta reissattua tuli niin Riikassa ja Turussa, kuin mökeillä ja ystävien luona. Lähes kolme viikkoa poissa omasta arjesta ja täten myös niistä omista tutuista ja turvallisista rutiineista. Teki niin hyvää!

Olen ollut nyt viikon tässä omassa arjessa ja huomannut somen, eristyisesti instagramin täyttyneen dieettipuheesta. Puhutaan kurinpalautuksista, kesäkilojen pudottamisesta ja lomaturvotuksista. Olo on ärtynyt, en jaksaisi yhtään.

Puhuin tästä itsekin instagramin puolella. Haastoin herkullisten lomaruokakuvien jälkeen töissä lounaan äärellä, että mitäs nyt, loma on ohi ja mikä on olo? Mitä tapahtui kolmessa viikossa kun söi muiden ruokia ja lähes päivittäin ulkona? Ahdistaako kroppa, turvottaako ja miltä rutiineihin paluu tuntui?

Tähän tulee todella tylsiä vastauksia. Arkeen palaaminen tuntui ja tuntuu ihanalta, pääsi kunnolla irtautumaan ja omat rutiinit mm. syömisen ympärillä tuntuvat taas todella kivoilta. Kroppa ei ahdista yhtään, turvottaa, mutta entä sitten. Ihana kroppa, vahva ja pehmeä. En ikinä olisi jättänyt nauttimatta kaikesta ihanasta sen takia, että salipöksyt kirraa loman jälkeen. Se on nestettä. Hengittäkää. Ja syökää.

Ihania makuja, paljon kaloreita, paljon arkiliikuntaa. Salitreenejä tein muutaman ylläpitävän koko loman aikana ja sekin teki hermostolle ja itselle tosi hyvää. Älkää pelätkö pitää taukoja.

Inhoan itsensä kutistamisen kulttuuria, sitä että aina pitäisi nipsiä jotain pois. Ja mikä hulluinta, kesän alussa ja lopussa sama joukkohysteria alkaa ja laihdutusbisneksen kassaan kilisee euroja. Ensin yritetään nauttia, mutta ei pystytä, tunnetaan syyllisyyttä ja ahdistusta ja sen jälkeen ruoskitaan itseä vielä lisää. Kahvipöytäkeskustelut käyvät kuumana syyllisyydestä ja itseinhosta. Väitän, ettei se tee kenenkään psyykkeelle hyvää.

Kaloreita ei tarvitse ansaita, sinulla on lupa nauttia lomasta ja ihanista grilliherkuista, jäätelöistä ja mikä nyt sinun makunystyröitä ja sielua kutkuttaakaan. Jos se on jotain aivan muuta kuin esim minun kuvissa, se on aivan fine. Äidit ja tyttäret, kyllä te varmaan tiedätte.

Haluan kuitenkin herättää keskustelua aiheesta, hyvinvointi kun on tämän ajan kuuma peruna ja sen ympärille kietoutuu niin paljon myös kaikkea virheellistä ja vahingoittavaa.

Sanon siis myös tähän kanavaan seuraavaa. Viikon, tai jopa kuukauden ”lomailu”, erilainen syöminen ja poikkeama arkeen ei pilaa mitään. Sen jälkeen ei tarvita detoxia ja kitukuuria. Arkeen palaaminen riittää. Toki jos kokee arkiruokailunsa kaipaavan joitain pieniä muutoksia, niitä voi alkaa miettiä palanen kerrallaan ammattilaisen johdolla. Itseä ei tarvitse rangaista loman jälkeen, paitsi jos siitä erityisesti tykkää.

Loman jälkeiseen arkielämään pätee tämä minun lempimantrani. Nuku, huolehdi mielenterveydestäsi, liiku sinulle sopivalla tavalla ilon vuoksi, nauti elämästä täysin rinnoin, syö sinulle sopivaa perusruokaa ilman ahdistusta. Ja hitotsi marjoja ja kasviksia.

Mikään pakko rutiineista ei ole poiketa, mutta vääristynyttä ruokasuhdetta esiintyy aivan hirveän paljon ja mikäli pelkkä ajatus irtiotosta ruuan suhteen aiheuttaa ahdistusta ja syöminen syyllisyyttä, niin kannattaa miettiä miksi näin on. Ja hakea apua siihen ahdistukseen, ei ottaa sitä pikadieettiä kuukaudeksi, jonka jälkeen olosi on hirveä ja jonka jälkeen taas repsahdat kehosi yrittäessä pysyä hengissä ja mielesi ollessa kaaoksessa. Se ei ole normaalia, sen sijaan nautiskelun jälkeinen turvotus on.

Aivan ihanaa kohta alkavaa elokuuta kaikille, vielä on kesää jäljellä, vaikka syksy tuoksuukin jo ilmassa ja saa haaveilemaan kynttilöistä ja pataleivästä.

Pääasia kuitenkin on, että oma arki maistuu hyvältä ja olo on energinen. Oman tavan löytäminen voi viedä aikaa jopa vuosia, mutta on sen arvoista.

Lähden tästä treenejä kohti, saleilla on nyt väljää, on mahtava saada tehdä omassa rauhassa ilman ruuhkaa. Myös omat saliohjaukseni ovat alkaneet taas pyöriä, mikäli haluat aloittaa uuden harrastuksen, päivittää ohjelmia tai katsoa tekniikoita niin olehan rohkeasti yhteyksissä.

Loppukesäksi kannattaa laittaa vaikka ruohoa leikatessa korviin kuulumaan spotifysta minun ja kollegan hyvinvointipodcast Ahonen&Koskela podcast, siellä puhetta hyvinvoinnista monesta eri näkökulmasta.

Jennan kanssa muutenkin tehdään yhteisiä juttuja ja syyskuulle on tulossa kaksi huippuedullista hyvinvointipäivää meiltä! Paikkana on ihana Ruuhijärvi Kajaanin läheisyydessä ja päivä sisältää pt:n vetämiä jumppia, kehonhuoltoa, luentoja, syötävää ja kaikkea ihanaa. Nappaa jumppamatto, juomapullo ja ystävä messiin ja tulkaa nauttimaan syksyisestä lauantaista meidän kanssa. Lisätietoa meidän somekanavissa facebookissa ja instagramissa. Viestiä saa laittaa rohkeasti.

– Mirka

Älä laihduta- päivä

6.5. vietettiin älä laihduta – päivää. Ja halusin hieman lähteä avaamaan laihduttamisen haluja ja toiveita. Olenhan kokemusasiantuntija ollut lähes koko elämäni!

Laihduttamisen lopetin 3v sitten ja se on ollut monien huonojen elämänvalintojen keskellä yksi parhaista. Ja ei, se ei tarkoita ettenkö halua pitää itsestäni huolta, elää terveellisesti, liikkua ja voida hyvin. Avain on  se, että rakastan itseäni aivan liikaa kiduttaakseni, rajoittaakseni ja aiheuttaakseni keholleni enempää hallaa ja ongelmia mukautumalla dieettikulttuurin syövereihin.

En kiellä itseltäni enää banaaneja (how sick is that!), en joudu ansaitsemaan ruokaa enkä herkuttele toisten valmiiksi asettamisen päivien, tai tavoitepainon saavuttamisen ”luvalla”. En suostu ignoraamaan kehoni viestejä, viestejä jotka on asetettu minuun elossapysymisen vuoksi! Nälkä ei ole asia, jota kuuluu koko ajan huijata. Paino ja keho ei ole asia, jota kuuluu koko ajan pakkomielteisesti miettiä.

Ylipainoisen lapsen ja nuoren kokemusmaailma ei ole aina ollut helppo. Siihen kuuluu paljon ahdistusta ja ennen kaikkea häpeää siitä, ettei ole kuin muut, haukkumista ja muita ilmiöitä.

Missään lehdissä ei ikinä näy samanlaisia kehoja kuin omasi on. Tai ne kehot, jotka ovat samankaltasia, ovat kaikki jotenkin paheksuttuja, sairaaksi tuomittuja ja niiden kehojen ihmiset halveksuvat itseään ja inhoten ruoskivat itseään. Kouluterveydenhoitaja puhuu painoindekseistä ja lautasmallista. Ei lapsi ymmärrä niistä, mutta ymmärtää, ettei ole samanlainen kuin muut. Ja tuntuu, että pitäisi olla, mutta kun ei tiedä miten eikä ole keinoja siihen.

Se on valtavan eriarvoistavaa, poissulkevaa, se on rasistista läskivihaa verhottuna kauniisiin kansiin. Ihminen on laumaeläin ja elää yhteenkuuluuvuudesta ja toisten hyväksynnästä. Näin rajusti karrikoiden.

Ensinnäkin. Lasten ei kuulu laihduttaa. Toistan vielä. Lasten ei kuulu laihduttaa. Mutta minä olen laihduttanut jo ala-asteen alussa, ja samaa puhetta kuulen oman 7- vuotiaan poikani suusta. Pitäisi olla pienempi vatsa. Läskiviha elää kouluissa ja yhteiskunnassa ja ihmisten terveydestä muka huolehditaaan. Miten se on huolehtimista, että aiheutetaan pienille ihmisille pahaa oloa ja epävarmuutta. Painoindeksit ja kehonkoostumus vilahtelevat puheissa, 5 kilon maaginen painonpudotus on kaikkien naisten huulilla ja kesäksi, jouluksi ja äitienpäiväksi pitäisi päästä kuntoon. Mihin kuntoon? Naistenlehden kansikuvan kuntoon? On surullista, että verrattain laajassa tuttavapiirissäni ja hyvinvointialan ammattihenkilöissä ei löydy kuin muutamia terveen ruoka- ja kehosuhteen omaavia naisia.

No mutta sitä omaa tarinaa lisää vielä. Minulla tuli mitta täyteen. Siinä 27 ikävuoden kohdalla. Hiusten tippuessa päästä, aknen puhjetessa, rytmihäiriöiden kiusatessa, uniongelmien kanssa, hormonien ollessa sekaisin. Kolmen lapsen äitinä. Pussikeittoja, dieettejä, valmentajia, superdieettiä, ketoa, omia kokeiluja, listoja ja kieltoja, aina uusi maanantai vuosia sitä ennen. En minä sitä ollut koskaan halunnut. Eikä se oikeasti ollut koskaan minua varten. Minun vartaloni on aina parhaimmillaan 80 kilon yläpuolella, kuin alapuolella. Ja se on ollut vapauttavaa huomata.

En ole kolmeen vuoteen käynyt vaa´alla miettimässä, että saankohan tänään syödä. En ole koskaan ollut tyytyväisempi itseeni. Kun lopetin itseni kontrolloinnin, kroppakin alkoi muuttua takaisin siihen vahvaan olemukseen mikä on minulle ominaista ja ihanaa. Jaksan taas urheilla ja harrastaa lajia jonka lopetin kahdeksi vuodeksi, koska kroppa oli sekaisin kuin käkikello! Ja mikä ihme se nyt on kun ihminen laihduttaa 20v vuotta. Luoja miten pahalta se kuulostaa. Mutta sanon sen ääneen, koska niin moni muukin on tehnyt sitä yhtä kauan, ja jopa tuplasti kauemmin, saavuttamatta koskaan sitä jotain maagista lukua päässään, olematta koskaan tyytyväinen itseensä tai arvostavansa kehoaan ja sen ainutlaatuisuutta.


Monet kerrat olen ollut vihainen ja raivoissani siitä, ettei aikuinen kolmen lapsen äiti saisi rakastaa kehoaan. Ja sitten tajusin, että saanhan minää. Ja niin minä olen aina pohjimmiltani tehnytkin. Yhteiskunta ympärillä tosin ei ole koskaan yrittänyt auttaa. Dieettikulttuuri ja bisnes elää meidän lehdissä, somessa, kahvipöytäkeskusteluissa, sukupolvien välisissä hiljaisuuksissa, ihanteissa jotka ovat vain marginaalin luomaa harhaa.


Kahvipöytäkeskusteluissa, joissa voivotellaan, ettei saa ottaa pullaa tai kakkua. Vaikenen, koska en jaksa opettaa aikuisia ihmisiä, otan vain toisen palan kakkua ja mietin, että terapia tekisi kaikille niin hyvää. Vuoden karkkilakko nostaa myös karvat pystyyn, mikä hitto sen funktio on?! Mitä olet sen jälkeen?


Olen kyllästynyt siihen, että ylipaino on niin paljon ihmisarvokysymys. Olen kokenut sen, miten arvoni ihmisenä muuttuu kun olen pudottanut paljon painoa. Yhtäkkiä olen näkyvä niin monelle muulle, jotka eivät koskaan aiemmin edes tiedostaneet olemassaoloani. Aivan hirveän surullista ja lienee selvää, etten halunnut heidän seuraansa painonpudotuksen jälkeenkään.

Olen kyllästynyt myös siihen, että ylipainoiset naiset mielletään epävarmoiksi ja he puhuvat itselleen lähes poikkeuksetta todella rumasti, vähättelevät kaikkea itsessään.  Aivan kuin sinussa ei olisi muuta!  Eikä se ole yksilön vika, vaan yhteiskunnan! Siihen meidät opetetaan. Ei se ole ihme, että halutaan olla jotain muuta, kun lapsesta asti toitotetaan kuinka naisen pitää olla pieni, siro ja hiljainen.

Ja ai että on ihanaa olla kaikkea muuta! Minun oma, ihana kapinani tätä paskaa vastaan. Ja vastuu tietysti on yksilönä minulla. Haluanko alistua siihen. En halua.


Maailma ja hyvinvointi on valkoisten, nuorten ja hoikkien naisten. Se on surullinen fakta. Olemmalla osa standardia pääset paljon helpommalla.

Tämä on minun keho ja minulle ja monelle muulle valtavan kaunis ja ihana. Kykenevä, vahva, haluttava. Asiat, joiden vuoksi on nuorena ollut epävarma tai osat jotka ovat olleet häpeän aihe, ovat aikuisen naiseuteni ihanimmat asiat. Jos joudun maailmassa tekemään enemmän töitä asioiden eteen kokoni vuoksi, ollakseni uskottava, olkoon sitten niin. Mutta muiden vuoksi ei pidä muuttua.

Olenkohan toistanut sen jo tarpeeksi monta kertaa tässä postauksessa?

En pidä monesta muustakaan valtavirtaan istuvasta asiasta, miksi siis haluaisin olla osa toisten ideaalia ja lunastaa haluttavuuteni, kyvykkyyteni ja uhrata onnellisuuteni ja elämäni tavoittelemalla toisten ideaalia naiskauneutta? Omanarvontuntoni, karismani eivätkä itsevarmuuteni ole kiinni painosta. Paitsi sillä tavalla, että olen valtavan ylpeä vartalostani, sen muodoista ja kaarista, pehmeydestä ja voimasta. Ne ovat iso osa varmuuttani, kehonkuvaani ja seksuaalisuuttani. Olen ennemmin yksin kuin seison sellaisen takana joka ei ole minua. Hyvinvointi kyllä näkyy ihmisestä ulospäin, mutta se ei ole sidottu painoon eikä hoikkuus ole tae onnellisuudesta tai terveydestä.

Kehoni ei estä minua tällä hetkellä tekemästä mitään. Paitsi juoksemasta 30 kilometriä. Tosin en usko, että siihen kykenee muutenkaan moni ”normaalipainoinenkaan” noin vain sohvalta noustessaan.

Menen rannalle, teen kaikkea mitä haluan. Eikä minua estä ylipaino. Suurin ongelma on löytää bikinin alaosaa joka ei näytä vaipalta, koska ilmeisesti isot naiset eivät saa näyttää pakaroitaan rannalla.


Keho ei ole objekti joka pysyy samana 15v – 85v saakka. Se muuttuu koko ajan. Koronan takia esim. olen laihtunut, tiedän sen siitä että vatsanahkani menee ruttuun ja rintani laskevat, saan lisää selluliittiä. Mutta en halua kehuja siitä, että kehoni muuttuu, se on stressin aiheuttamaa. Ei se ole terveyttä. Terveyttä sen sijaan on hyvät yöunet ja uudelleen liikkumisen löytämisen ilo.

Kehoaan saa muokata. Kukaan ei sitä aikuisilta kiellä, mutta minusta tuntuu, ettei meille ole annettu juuri vaihtoehtoja kulttuurin osalta. Halutaan vain olla joku luku vaa´alla, vaikka ei edes tiedetä miltä näyttäisi siinä koossa tai kuinka voisi siinä koossa ylipäätään. Ja mitä keinoja sinne pääseminen saattaisi vaatia. Ja niitä pitää elämässä olla. Vaihtoehtoja siis. Onneksi uusia askelia otetaan joka päivä. Some, media ja muu kulttuuri muuttuu pikkuhiljaa, mutta muutos lähtee yksilöistä ja perheistä. Kukaan ei saisi olla ulkonäkönsä vanki, mutta valitettavan usein niin on.

Laihdutus ja ”dieettaaminen” ovat harvoin kovin tehokkaita. Ne loppuvat ajallaan ja kohta ollaan taas pisteessä, missä mietitään, että mitäs sitä sitten tekisi? Laihduttelisi kenties lisää? Jospa kuitenkaan ei. Etsi jotain muuta. Oletko ajatellut, että ehkä se oikea tyytymättömyys ei edes johdu kehostasi?


Ja yksi asia mikä minua triggeröi valtavasti, on lihavien ihmisten kohdalla puhe sisäisestä kauneudesta, että sen sisäisen maailman täytyy olla jotain todella ainutlaatuista, että joku voi haluta ja rakastaa tätä ihmistä ”kiloista ja lihavuudesta huolimatta”. Aargh. News flash. Maailmassa on myös ihmisiä, jotka haluavat ja pitävät myös isoja kehoja kauniina ja ihanina. Ei mitään ”siitä huolimatta”- paskaa, vaan hyvin paljon ”juurikin tämän kehon vuoksi”.

Surullista on, että varsinkin nuorena nämä ihmiset joutuvat esim kaveriporukoissa piilottamaan halujaan, koska joutuu naurunalaiseksi ja katsotaan kieroon. Nuorten maailma on niin julma, joskin joskus mietin ettei se lastentarha toisten kohdalla lopu koskaan. Ei kyetä ikinä asettumaan siihen taajuuteen, että ymmärtää, ettei se oma totuus, ihanteet, toiveet ja muut ole mikään absoluuttinen totuus. Ja se jos joku rumentaa ihmistä.

Karismaattinen ihminen hehkuu valoa ympärilleen ja vetää hänelle sopivat ihmiset luokseen. Onneksi seuransa voi valita. Tiesitkö, että olet viiden lähimmän ihmisesi summa? Tähän tekisi mieli lisätä, että sen vuoksi, koska olet apina. Mutta eihän niinkään saa sanoa.

Tämä kaikki vaatii aktiivista työtä, harjoittelua.

Kuvaa itseäsi, paljon. Siivoa somesta kaikki tilit, jotka aiheuttavat paineita, huonoa oloa, tyytymättömyyttä, raivoa. Näin minä teen. Ja jos aiheutan sellaista oloa muille, poistakaa ihmeessä. Sitten voi siirtyä siihen omaan arkeen. Ihmisuhteiden ei pidä perustua hallintaan, ne eivät saa aiheuttaa pelkoa, ahdistusta, syyllisyyttä eivätkä kahlita. Vaikeita asioita jälleen ja oman tilan ottaminen on sallittua.

Älä siedä paskapuhetta kehostasi, älä edes itseltäsi. Opettele. Tutustu itseesi, omiin ihanteisiin, siihen mikä tuo sinulle hyvinvointia, iloa ja onnistumista. Ja tämä nyt pätee naisiin yleensäkin. 


Suosittelen myös tutustumaan pornoon niiden ”peruskategorioiden” ulkopuolelta. Miltä erilaiset vartalot ja alapäät näyttävät. Saatat yllättyä. Vaihtoehtoja on, niitä ei aina vain ehkä huomaa.

Elokuvien surkuhupaisat läskipuvut ovat jääneet 90- luvulle, lähes kokonaan. Mutta hassunhauskat lihavat esiintyvät edelleen ekstrana ja altavastaajina sarjoissa ja elokuvissa. Ylipainoinen nainen ei ole aktiivinen toimija juuri missään mediassa näkyvissä formaateissa. Ja ne koronakilomeemit. En edes aloita. Lapsellista, tyhmää ja varmasti monelle vaikea pala, mutta älä jaa sitä julkisesti. Toiset kuolee tähän tautiin ja etuoikeutetut kehot pelkää muutamaa kiloa läskiä.


Monelle kokemus omasta ”lihavuudesta” on kuitenkin aivan erityisen raastavaa ja tuntuu että jollain tasolla se on jopa traumatisoiva kokemus. Lihavuus voi lähteä meistä, mutta traumahan ei sitä tee. Trauma on jotain joka ei kalorivajeella katoa, vaan se täytyy ottaa osaksi itseä, hyväksyä se asia ja elää sen kanssa. Toisin sanoen tulla sinuiksi itsensä kanssa. Hyväksyä myös se henkinen trauma (ja viha, suru, ahdistus) osaksi itseä. Se ei ole irrallinen osa sinua, mutta se ei myöskään ole sinä.  Etsi ne keinot, joilla voit paremmin. Ensin henkisesti ja ala sitten etsiä myös niitä hyvinvoinnin muita avaimia. Toivon, ettei kukaan aloittaisi inhosta itseä kohtaan talla pohjassa.

Älkää siis koskaan muuttuako itseänne yhteiskunnan tai muiden toiveiden mukaiseksi. Halun täytyy lähteä itsestä, omista arvoista ja toiveista käsin. Tuskin leikkaat hiuksiasi pois tai tatuoit naamaasi jos joku random ihminen kadulla niin käskee. Älä siis myöskään laihduta sellaisin perustein.

Kyse on monesti myös kehoturvasta. Ja myös kehorauhasta, jota lihaville ei kovin vähällä suoda. Mutta ennen kaikkea se turvan kokemus puuttuu monelta. Itse näen sen johtuvan paljolti  siitä, kun ollaan rajoitettu pitkään sitä omaa elämää, eri uskomusten takia, ei olla kuunneltu kehon signaaleja esim. nälästä, kylläisyydestä, väsymyksestä, uupumuksesta. On kenties annettu liekaa huonoille ihmissuhteille, ei olla etsitty apua. Silloin ne oman kehon ja mielen rajat ovat vaikeasti tavoitettavissa ja niitä täytyy pikkuhiljaa alkaa tutkia ja hahmottaa eri keinoin.

Ein sanominen, liikunta, kehohoidot, terveet ihmisuhteet, terapia, seksi. Missä menee minun toiveiden ja halujen rajat, missä minä ja tämä keho kokee turvaa ja rauhaa. Ne ovat vaikeita asioita, mutta opeteltavissa. Sinulla on lupa voida paremmin. Eikä elämäntapamuutoksissa ainoa indikaattori ole painon huima lasku. On paljon muitakin. Mutta se on taas eri tarina.


Ja ei, en kannusta lihavuuteen. Iso keho tuo haasteita ja riskejä. Mutta asiat eivät tässä maailmassa ole joko tai, ja omilla aivoilla ajattelu on sallittu kaikille. Yhteiskunta ei muutu ellei yksilöt muutu. Lihavuutta ei maailmasta poista toisten ajaminen elämän mittaiseen itseinhoon, syömishäiriöihin ja muihin ongelmiin. Ihminen haluaa olla onnellinen ja hyväksytty. Ihminen haluaa elää. Omana itsenään. Täyttä elämää ilman pelkoja siitä, että joku Mattipetteri alkaa huudella miten inhottava ihminen olet, esim. rannalla, klubilla, kaupassa tai kuntosalilla. Omakin poteroni on monin osin kovin etuoikeutettu ja tiedostan sen, mutta haluan myös aidosti oppia ymmärtämään muita.

Älä siis kommentoi kenenkään kehoa. Yksinkertaisesti älä. Älä kehu ihmistä laihtumisesta, se on voinut aivan hyvin tapahtua masennuksen, surun tai syömishäiriön seurauksena. Älä siis kommentoi. Varsinkin naisiin tuntuu olevan sisäänrakennettu sellainen skanneri, joka aina toisia kohdatessa rekisteröi onko henkilö lihonut tai laihtunut. Siitä sitten jutellaan ja jauhetaan. Mikä hiton tapa se on?!


Ja kyllä, olen ylipainoinen kuntosaliohjaaja ja myyn myös elämäntapamuutoksia. Mutta en myy kärsimystä, vaan hyvinvointia. Siinä on ero.

Rauhaisaa äitienpäivää kaikille

-Mirka

Naisista ja hyvinvoinnista

En yhtään tiennyt, millainen ensimmäinen postaus tulisi olemaan. En ole kirjoittanut julkisesti vuosiin muualla kuin instagramin puolella. Kenties juuri se teki aloittamisen niin vaikeaksi, etten tiennyt mistä haluan kirjoittaa. Annoin tälle kuitenkin aikaa ja tänään, lähdimme perheen kanssa metsään ja tämä kaikki alkoi pulputa ulos. Puhun tässä yhdestä itselleni tärkeimmästä intohimon aiheesta, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeästä kulmakivestä. Naiseudesta ja itsevarmuudesta.

Näillä sanoilla, tervetuloa mukaan seuraamaan ajatusteni virtaa milloin mistäkin.

Ihminen ja kuluttaja eivät yleensä etsi ratkaisua pitkän kaavan kautta. On luonnollista haluta kaikki heti ja nyt. Ei haluta nähdä vaivaa elämässä eri asioiden eteen. Uskotaan, että pikaratkaisu kestää. Näin uskotaan myös silloin, kun ei olla tyytyväisiä itseemme ja omaan olemukseemme. Ihminen lähtee etsimään jotain nopeaa ratkaisua mikä toisi hyvänolon ja varmuuden. Vähällä vaivalla toki.


Tässä kohtaa haluan puhua nyt hyvinvoinnista ja sen ainaisesta etsimisestä, naisten halusta aina laihtua, pelosta vanheta. Muuttua ensin kynsin hampain näkyväksi yhteiskunnassa, peläten koko ajan sitä, että muuttuu jossain vaiheessa näkymättömäksi sen samaisen yhteiskunnan silmissä. Kun ei enää ole tarpeeksi nuori, kaunis ja haluttava. Mikä hirveä ajatusmalli! Ja tätä tuulimyllyä vastaan todella moni sohii jopa vuosikymmeniä.


Entä jos olisi vanha, vahva, sitkeä, hehkuva ja voitokas? Entä jos ei käyttäisi elämästään isoa osaa ollakseen pienempi, ostaakseen vaatteita joissa ei näyttäisi yhteiskunnan hylkiöltä (yleensä siis LIHAVALTA, köyhältä ja mitä näitä nyt on). Entä jos olisi lupa olla tyytyväinen ja suuntaisi energiansa johonkin kehittävämpään?


Se, että meillä on kokemus, että aina täytyy tavoitella jotain ulkonäön saralla, on iskostettu meihin jo äidinmaidosta. Yhteiskunta on opettanut meidät siihen. Media ja miesten hallitsema kulttuuri. Pornoteollisuus ja naisihanne, joka on niin kapea, että nuppineula ei mene siitä läpi. Sellaisen suurennuslasin alla on todella vaikea kasvaa vahvaksi ja itsevarmaksi naiseksi. Epävarmuus kuuluu osana meihin jossain määrin, mutta sen sijaan, että se olisi ohimenevä osa kasvussa, se tuntuu olevan aina läsnäoleva tunne hyvin monelle. 


Miten hirvittävää olisi kun nainen olisi tyytyväinen kokoonsa, ihaillen ja hyväillen pitäisi itsestään. Ei haluaisi vähän nipsaista sieltä täältä. Se ainainen viisi kiloa edustaa mielestäni sielun tyhjyyttä. Sielun, joka ei ole saanut hyväksyntää, hellää kosketusta ja ihailua niihin kipeisiin paikkoihin. Se on osa meidän häpeäkokemusta. Tulee tunne, että minun täytyy mennä piiloon/ piilottaa jotain. Jokainen meistä tietää miltä häpeä tuntuu. Meidät on opetettu häpeämään itseämme ja sitä mitä me olemme. Meidän pitäisi aina haluta olla jotain muuta. Media hokee miten pitäisi opetella pitämään itsestämme ja jokainen on hyvä juuri kuten on. Samaan aikaan se sama media kirkuu dieettiohjeita, pahoinvointia kauniissa kansissa. ”Kun haluat ja tavoittelet (et koskaan kuitenkaan saavuta) tätä mitä meillä on, olet onnellinen ja hyväksytty”. Paitsi että yleensä et ole. Olet kopio epävarmuudesta ja pelosta olla joukkoon kuulumaton, ulkopuolinen. Silloin olet uhri.


Totta kuitekin on, että me voimme saada kaiken. Me voimme olla ihan mitä vain, juuri näin. Kuiskaan sen teille. Te kelpaatte ja olette hyviä. Siis jo nyt. Kuiskaan sen sinne kipeään sieluun joka haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Sinulle, joka haluat että puolisosi rakastaen pitäisi sinusta kiinni, sinulle, joka haluat mennä rannalle bikineissä, mutta et uskalla, sinulle, joka pelkää junan jo menneen. Näin on jo hyvä. Muutosta ei voi tapahtua ellei se lähde sinun sisältäsi, omista motivaatiotekijöistä, ihanteista ja unelmista käsin. 
Naistenlehtipaskaa, mutta astetta vihaisemmin ja häpeän toiselta puolelta. 


Me olemme monien asioiden vankeja, mutta itseinhon ja häpeän vankeja meidän ei tarvitse olla. Ei ole väärin etsiä hyväksyntää, sekin on meihin ihmisiin iskostettu, että halutaan olla osa laumaa. Yhteiskunta vain tarjoaa niin monta mutkaa matkaan, jotta harva meistä löytää tasapainoa ja varmuutta ilman isoja karikoita ja mutkia matkassa. Häiriöt minäkuvassa ja itsetunnossa ovat surullista arkipäivää. Syömishäiriöitä sairastetaan yhä enemmän ja yhä nuoremmat sairastuvat. Hyvinvointi on monessa suhteessa muuttunut pahoinvoinnin välineeksi, koska harvalla nuorella tytöllä on käsitystä siitä, mikä on todellisuutta ja mikä illuusiota. Aie on hyvä, mutta nopeasti se muuttuukin pakkomielteeksi. Miten asia, jonka piti tehdä onnelliseksi ja terveeksi, aiheuttaakin yhtäkkiä niin paljon tuskaa?


Jokainen meistä määrittelee oman hyvinvointinsa ja siihen positiivisesti vaikuttavat kulmakivet. Ei anneta muiden tehdä sitä meidän puolesta.  Itsetuntemus on tärkein avain omanlaiseen hyvinvointiin.

Ihanaa kevättä kaikille ihanille naisille

Mirka