Naisista ja hyvinvoinnista

En yhtään tiennyt, millainen ensimmäinen postaus tulisi olemaan. En ole kirjoittanut julkisesti vuosiin muualla kuin instagramin puolella. Kenties juuri se teki aloittamisen niin vaikeaksi, etten tiennyt mistä haluan kirjoittaa. Annoin tälle kuitenkin aikaa ja tänään, lähdimme perheen kanssa metsään ja tämä kaikki alkoi pulputa ulos. Puhun tässä yhdestä itselleni tärkeimmästä intohimon aiheesta, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tärkeästä kulmakivestä. Naiseudesta ja itsevarmuudesta.

Näillä sanoilla, tervetuloa mukaan seuraamaan ajatusteni virtaa milloin mistäkin.

Ihminen ja kuluttaja eivät yleensä etsi ratkaisua pitkän kaavan kautta. On luonnollista haluta kaikki heti ja nyt. Ei haluta nähdä vaivaa elämässä eri asioiden eteen. Uskotaan, että pikaratkaisu kestää. Näin uskotaan myös silloin, kun ei olla tyytyväisiä itseemme ja omaan olemukseemme. Ihminen lähtee etsimään jotain nopeaa ratkaisua mikä toisi hyvänolon ja varmuuden. Vähällä vaivalla toki.


Tässä kohtaa haluan puhua nyt hyvinvoinnista ja sen ainaisesta etsimisestä, naisten halusta aina laihtua, pelosta vanheta. Muuttua ensin kynsin hampain näkyväksi yhteiskunnassa, peläten koko ajan sitä, että muuttuu jossain vaiheessa näkymättömäksi sen samaisen yhteiskunnan silmissä. Kun ei enää ole tarpeeksi nuori, kaunis ja haluttava. Mikä hirveä ajatusmalli! Ja tätä tuulimyllyä vastaan todella moni sohii jopa vuosikymmeniä.


Entä jos olisi vanha, vahva, sitkeä, hehkuva ja voitokas? Entä jos ei käyttäisi elämästään isoa osaa ollakseen pienempi, ostaakseen vaatteita joissa ei näyttäisi yhteiskunnan hylkiöltä (yleensä siis LIHAVALTA, köyhältä ja mitä näitä nyt on). Entä jos olisi lupa olla tyytyväinen ja suuntaisi energiansa johonkin kehittävämpään?


Se, että meillä on kokemus, että aina täytyy tavoitella jotain ulkonäön saralla, on iskostettu meihin jo äidinmaidosta. Yhteiskunta on opettanut meidät siihen. Media ja miesten hallitsema kulttuuri. Pornoteollisuus ja naisihanne, joka on niin kapea, että nuppineula ei mene siitä läpi. Sellaisen suurennuslasin alla on todella vaikea kasvaa vahvaksi ja itsevarmaksi naiseksi. Epävarmuus kuuluu osana meihin jossain määrin, mutta sen sijaan, että se olisi ohimenevä osa kasvussa, se tuntuu olevan aina läsnäoleva tunne hyvin monelle. 


Miten hirvittävää olisi kun nainen olisi tyytyväinen kokoonsa, ihaillen ja hyväillen pitäisi itsestään. Ei haluaisi vähän nipsaista sieltä täältä. Se ainainen viisi kiloa edustaa mielestäni sielun tyhjyyttä. Sielun, joka ei ole saanut hyväksyntää, hellää kosketusta ja ihailua niihin kipeisiin paikkoihin. Se on osa meidän häpeäkokemusta. Tulee tunne, että minun täytyy mennä piiloon/ piilottaa jotain. Jokainen meistä tietää miltä häpeä tuntuu. Meidät on opetettu häpeämään itseämme ja sitä mitä me olemme. Meidän pitäisi aina haluta olla jotain muuta. Media hokee miten pitäisi opetella pitämään itsestämme ja jokainen on hyvä juuri kuten on. Samaan aikaan se sama media kirkuu dieettiohjeita, pahoinvointia kauniissa kansissa. ”Kun haluat ja tavoittelet (et koskaan kuitenkaan saavuta) tätä mitä meillä on, olet onnellinen ja hyväksytty”. Paitsi että yleensä et ole. Olet kopio epävarmuudesta ja pelosta olla joukkoon kuulumaton, ulkopuolinen. Silloin olet uhri.


Totta kuitekin on, että me voimme saada kaiken. Me voimme olla ihan mitä vain, juuri näin. Kuiskaan sen teille. Te kelpaatte ja olette hyviä. Siis jo nyt. Kuiskaan sen sinne kipeään sieluun joka haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi. Sinulle, joka haluat että puolisosi rakastaen pitäisi sinusta kiinni, sinulle, joka haluat mennä rannalle bikineissä, mutta et uskalla, sinulle, joka pelkää junan jo menneen. Näin on jo hyvä. Muutosta ei voi tapahtua ellei se lähde sinun sisältäsi, omista motivaatiotekijöistä, ihanteista ja unelmista käsin. 
Naistenlehtipaskaa, mutta astetta vihaisemmin ja häpeän toiselta puolelta. 


Me olemme monien asioiden vankeja, mutta itseinhon ja häpeän vankeja meidän ei tarvitse olla. Ei ole väärin etsiä hyväksyntää, sekin on meihin ihmisiin iskostettu, että halutaan olla osa laumaa. Yhteiskunta vain tarjoaa niin monta mutkaa matkaan, jotta harva meistä löytää tasapainoa ja varmuutta ilman isoja karikoita ja mutkia matkassa. Häiriöt minäkuvassa ja itsetunnossa ovat surullista arkipäivää. Syömishäiriöitä sairastetaan yhä enemmän ja yhä nuoremmat sairastuvat. Hyvinvointi on monessa suhteessa muuttunut pahoinvoinnin välineeksi, koska harvalla nuorella tytöllä on käsitystä siitä, mikä on todellisuutta ja mikä illuusiota. Aie on hyvä, mutta nopeasti se muuttuukin pakkomielteeksi. Miten asia, jonka piti tehdä onnelliseksi ja terveeksi, aiheuttaakin yhtäkkiä niin paljon tuskaa?


Jokainen meistä määrittelee oman hyvinvointinsa ja siihen positiivisesti vaikuttavat kulmakivet. Ei anneta muiden tehdä sitä meidän puolesta.  Itsetuntemus on tärkein avain omanlaiseen hyvinvointiin.

Ihanaa kevättä kaikille ihanille naisille

Mirka